Vikailmoitukset työaikana (06) 325 4187 | työajan ulkopuolella (06) 325 4151, 040 725 7900
Vaasan vesi, vähäkyrön vesitorni

Ajankohtaista

Tillbaka

THL tutkii koronaviruksen esiintymistä jätevesissä - myös Vaasa mukana


Päivitys 2.2.2021: Viimeisimmässä laajassa seurannassa 24.–25.1. koronaviruksen geeniperimää havaittiin kaikkiaan 26 jätevedenpuhdistamon näytteistä. Koronavirusta tutkitaan kaikkiaan 28 jätevedenpuhdistamon näytteistä kahden viikon seurantajaksoissa. Jäteveden puhdistamoilta kerättyjen näytteiden yhteenlasketut koronaviruksen RNA-kopioiden lukumäärät seuraavat varsin yhdenmukaisesti koronavirustartuntojen ilmaantuvuutta Suomessa. ”Koronaviruksen jätevesihavainnot seuraavat pitkälti tautitrendiä, joka havaitaan yksilötestauksessa. Jäteveden näytteenoton ajankohdasta riippuen tautitilanteen kiihtymistä on pystytty havaitsemaan jätevedestä ajoittain jopa ennen yksilötestausta”, toteaa THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen.
 

Päivitys 15.10.2020: Vaasan piikki todetuissa koronatartunnoissa näkyy myös Vaasan jätevesissä, jälkiä koronaviruksesta on runsaasti.

THL kertoo myös, että koronatestausta tehdään tällä hetkellä niin paljon, että jätevesitutkimuksista voi olla enemmän hyötyä epidemian rauhoittuessa. Silloin jätevesinäytteet voivat kertoa viruksen esiintyvyydestä oireettomilla taudinkantajilla alueilla, joissa uusia tartuntoja ei ole todettu.

*****

THL:n hankkeessa tutkitaan koronaviruksen esiintymistä jätevesissä mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA-löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa.

Näytekeräys aloitettiin huhtikuussa 28:lla jätevedenpuhdistamolla, myös Vaasa on mukana.

Koronavirusta on todettu usean kaupungin jätevesissä, selviää THL:n jätevesiseurannasta. Erityisesti virusta on löytynyt Helsingin, Espoon ja Turun jätevesistä, lisäksi yksittäisistä näytteistä Tampereella, Raumalla ja Vaasassa. Elokuun lopussa virusta todettiin jätevesiseurannassa myös viidellä sellaisella paikkakunnalla, jolla löydöksiä ei ollut vielä kuun alussa.

Lue lisää THL:n sivuilta tästä linkistä.