Vikailmoitukset työaikana (06) 325 4187 | työajan ulkopuolella (06) 325 4151, 040 725 7900
Vaasan vesi, vähäkyrön vesitorni

Ajankohtaista

Tillbaka

Kurikan Syväpohjavesihanke

Kurikan Syväpohjavesihanke

 

 

Geologian tutkimuskeskus (GTK) yhteistyössä Vaasan Veden, Kurikan Vesihuolto Oy:n ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa selvittävät Kurikan syväpohjavesihankkeessa pohjavesien käyttöönottoa Vaasan ja Kurikan kaupunkien tarpeisiin. Hankkeen kunnianhimoisena tavoitteena on löytää Kurikan alueelta riittävästi pohjavettä turvaamaan Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla 150 000 ihmisen ja runsaan elintarviketeollisuuden vedentarpeet.

Pohjavesitutkimukset ovat GTK:n osalta alkaneet kymmenisen vuotta sitten (2013), jolloin Aronlähteen ja Kuusistonloukon pohjavesialueilla tehtiin geologisia rakenneselvityksiä. Tuolloin kairauksissa törmättiin syvällä kallioperän painanteessa sijaitseviin moreenikerrosten erottamiin varsin paksuihin hiekka- ja sorakerroksiin. Se herätti ajatuksia Kurikan alueen mahdollisuuksista laajempaankin vedenottoon ja siten myös Vaasan kaupunki kiinnostui Kurikan mahdollisesta syväpohjavesipotentiaalista.

 

 

Kurikassa maaperä on poikkeuksellisen paksua sekä rakenteeltaan monimutkainen ja alueen rikkonainen kallioperä lisää omalta osaltaan pohjavesimuodostuman merkitystä. Pohjavesiä muodostuu jopa poikkeuksellisenkin laajalla alueella ja syväpohjaveden laatu on myös osoittautunut hyväksi. Lisäksi alueen pohjavedet ovat hyvässä suojassa paksujen savikerrostumien alla.

Monivaiheisen alun jälkeen Kurikan syväpohjavesiä on vuodesta 2014 alkaen tutkittu useissa erillisissä projekteissa. Pohjavesitutkimukset tulevat kuitenkin jatkumaan vielä useita vuosia ja monia vaiheita, jotta Kurikan alueen syväpohjavesien hydrologia ja hydrogeologia saadaan vedenhankinnan suunnittelun edellyttämällä tarkkuudella selville.

 

Sivulle Ajankohtaista Kurikasta päivitämme syväpohjavesihankkeeseen liittyviä uutisia ja siellä voi seurata projektin eri vaiheiden etenemistä. Siirry sivulle >>

 

 

 

Miksi etsimme Vaasaan uusia vesivaroja?

 

Juomaveden puhdistus Vaasan seudulla on haasteellista - raakavetenä käytettävän Kyrönjoen epätasaisen laadun vuoksi. Vedenpuhdistusprosessi on monimutkainen ja kallis. 

Pilvilammen suuri varastotilavuus vähentää vesilaitoksen riippuvuutta Kyrönjoen vedenlaatuvaihteluista, mutta se riittää vastaamaan vain reilun kahden kuukauden vedentarvetta. Usein esim. kevättulvien aikaan Kyrönjoen vesi on niin huonolaatuista, että vesilaitoksen on keskeytettävä vedenotto sieltä ja hyödynnettävä vain Pilvilammen vesivarastoa. Laajenevalle kaupungille tarvitaan Kyrönjoen lisäksi toinen, kestävästi hyödynnettävissä oleva vesivara. Tavoitteena on siis, että jatkossa talousveden saannin varmistamiseksi vettä saataisiin käyttöön useammasta toisistaan riippumattomasta vesilähteestä.​

 

Kun tutkimusvaihe on saatu päätökseen ja vedenottolupa on saatu, voi Vaasa aloittaa yhdysvesijohdon rakentamisurakan. Tavoitteena on, että syväpohjavettä saadaan hanasta Vaasassa 2030 -luvulla.

 

Lisätietoja hankkeesta antaa toimitusjohtaja Irma Hyry (irma.hyry@vaasa.fi)

 

Hankkeessa ovat mukana

 


 


 


 

 

 

Uppdaterad 24.02.2022